23.5. 2007
Niukka tappio

SiUn ja STPSn reservimiehistöt kohtasivat kauniin kesäisessä illassa Kyrönniemen hyväkuntoisella kentällä. Tiukan taistelun jälkeen pisteet jäivät lopulta Linnakaupunkiin 2-1(1-1) tuloksella.

Vierasjoukkueen lähtökohdat otteluun eivät olleet lupaavimmat. Siinä missä kotijoukkue juoksutti kentälle kolmosdivarijoukkueen miehiä edustusjoukkueen kapteenin johdolla, oli SiUn kaivettava reservistä liuta B-junioreita. Toisaalta SiUn reserveistä löytyi junnujen tueksi myös lisää onnellisia läskejä, joten joukkueen keskipaino ei juurikaan vavahdellut poissaoloista huolimatta. Eniten vieraiden kokoonpanossa kirpaisi toppari Mikko Koistisen ja brutaalihyökkääjä Kari Kontiokorven puuttuminen. Toisaalta Hannu Honkanen debytoi valkopaidossa, ja oli jatkuvasti isäntien kiusana sekä massallaan että nopeudellaan.

SiUn junnut pelasivat kaikesta huolimatta erittäin hienon ottelun, sillä varsin kovia pelimiehiä oli vastassa. Vahvin ja hankalin pideltävä vieraille oli luonnollisesti STPSn edustusjoukkeen hyökkääjä Matti Thil, joka mätti kolmosessa viime kaudella 9 täysosumaa. Keskikentältä Thil sai hyvää tukea kauden MiKIn kakkosdivarimiehistössä aloittaneelta Toni Loikkaselta, ja kolmosen peleistä tutulta Ville Vennolta. Lisäksi alakertaa johti kokenut Kai Niiranen, jonka ohi SiUn vikkelät hyökkääjät kuitenkin useamman kerran pääsivät. Tolppien väliin molemmilla joukkueilla oli heittää kolmosen tason maalivahdit, mikä selittää omalta osaltaan niukkoja loppulukemia. SiUn maalia vartioi Ossi Tauriainen, ja isäntien tolppien välissä torjui Atloc Moncada.

SiU haisteli kotijoukkueen vankkarakenteisen alakerran hienoisen epävarmuuden, ja aloitti ottelun agressiivisella karvauksella. SiUn voimahyökkääjät Iiro Paajanen (180cm/87kg) ja Hannu Honkanen (180cm/90kg) haastoivat ennakkoluulottomasti isäntien puolustuksessa mm. Tuomo Kyttälän (173cm/89kg). Tämä tuottikin heti kärkeen muutaman maalitilanteen. Ensin isäntien Moncada avasi pallon suoraan Paajasen jalkaan, mutta aholamainen herkkä tatsi puuttui pullerolta tyystin, eikä unelmanostoa tyhjään reppuun nähty. Hetkeä myöhemmin Honkanen murtautui läpiajoon, mutta Moncada torjui alanurkkalaukauksen jalallaan. Tilannetta ennen pallo ehti käväistä STPS-pelurin kädessäkin, mutta ilmeisesti tilanne jäi nuorelta erotuomarilta hieman katveeseen eikä pilkkua nähty.

Reilun viiden minuutin kirmaamisen jälkeen SiUn kärkimiehet puuskuttivat kuin hikiset vesipuhvelit, ja kotijoukkue pääsi rakentelemaan peliä maltillisemmin vieraiden vaihdettua passiiviseen takakarvaukseen. Kotijoukkueen avausmaali näki päivänvalon parin kympin tienoilla. Matti Thil laittoi pienen nökön SiUn topparien väliin, ja Visa Varonen sijoitti pallon alanurkkaan läpiajon päätteksi.

Ylimielisesti ja laiskanpulskeasti liikkuneen Paajasen korvaaminen kärjessä nuorella ja nopealla Matti Rautiolla tuotti muutaman Honkasen hukkaaman läpiajon jälkeen tulosta. SiU heitti pitkän pallon oikeaan laitaan, ja Rautio meni heittäen läpi STPSn puolustuslinjasta. Tiukka veto takasilmään jätti Moncadan vaille mahdollisuuksia.

Toiselle puoliajalle SiU muutti hieman ryhmitystään, kun Juhani Mickelsson korvasti topparin tontilla Eetu Kososen. Vastaavasti Atte Rita siirtyi keskeltä laitaan, ja Kosonen otti haltuunsa Ridan tontin keskikentällä.

Toinen puoliaika oli avausjakson kaltaista tiukkaa taistelua. Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan kenttätapahtumia SiUn puolustaessa tarkasti. Vastaavasti SiU heitti muutamia vaarallisia pistopalloja nopeille kärkimiehille Honkaselle ja Rautiolle.

Maalinteossa onnistui kuitenkin ainoastaan kotijoukkue 61.minuutilla. Pitkän syöttökuvion jälkeen pallo pelattiin päädystä maalin eteen vapaaksi unohdetulle Varoselle, jonka laukaus painui vastustamattomasti ohi Tauriaisen.

Puoliajan lopussa molemmat joukkueet keskittyivät enää paikkojen tuhlailuun. Vikkelä Thil, sekä SiUn Honkanen ja Rautio tuhlasivat kukin muutamia todella maukkaita maalipaikkoja loistavasti torjuneisiin maalivahteihin. Lopussa SiU sai aikaiseksi vielä hienoisen paineen kotijoukkueen maalille, mutta ratkaiseva puristus jäi puuttumaan.

Kokonaisuutena kamppailu oli SiUlta varsin pirteä esitys. Alakerrassa etenkin Raine Siitonen ja Henri Malmgren pelasivat todella väkevän ottelun, ja saivat pidettyä isäntien nimimiehet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hyvin pihdeissä. Tolppien välissä Ossi Tauriainen pelasi myös hyvän ottelun, jos unohdetaan ensimmäiset viisi Kyrönsalmeen lähtenyttä avausta. Kärjessä Hannu Honkanen ja Matti Rautio olivat vaarallisia, mutta hieman tehottomia hukattuihin tilanteisiin nähden.

OTTELUN MAALIT:
22min. 1-0 Visa Varonen
40min. 1-1 Matti Rautio
61min. 2-1 Visa Varonen

SiUn VAROITUKSET:
n.35min. Honkanen, mutta ei näköjään kirjattu pöytäkirjaan

SiUn AVAUSKOKOONPANO:
Tauriainen (MV)

Toivanen - Kosonen - Malmgren - R.Siitonen

Mickelsson - Rita - Malinen - Rautio

Honkanen - I.Paajanen

VAIHTOPELAAJAT:
Olkkonen, Timonen, Wahlsten


.