| 22.5.
2007 MoNSa kaatui tiukan väännön jälkeen SiUn kakkosjooukkue nappasi Vitosessa jo kauden toisen voittonsa, kun MoNSa kaatui kotiavauksessa niukasti maalein 1-0(0-0). Kokoonpanossa oli pitkästä aikaa leveyttä, kun reissumiehiäkin saatiin mukaan. Lisäapua toi edustusjoukkueesta myös Toni Borgström. Maalivahtitilanne ratkesi vasta ottelua edeltävänä iltana, kun kokenut Jukka Valkeapää teki polvivamman jäljiltä paluun kentille, tällä kertaa maalivahtina. Avausjakso oli tasaista keskialueen painia, ja molemmilla joukkueilla oli muutamia hyviä maaliapaikkoja. SiUn Antti Terävän läpiajon torjui MoNSan maalivahti Simo Melto. Vastaavasti toisessa päässä Jukka Valkeapää nyrkkeili kierteisen kulmapotkun maaliviivoilta, ja pysäytti kertaalleen nopean Joni Sorsan läpiajon. Toinen puoliaika jatkui avausjakson kaltaisena, tosin sillä erotuksella että kotijoukkue onnistui kertaalleen maalinteossa. Antti Terävän läpisyöttö tavoitti nuoren Matti Raution, joka iski 54.minuutilla läpiajosta isäntien voittomaalin. SiUn tiukka puolustus kesti lopussa hyvin vieraiden lähentelyt, ja kolme sarjapistettä jäivät Simpeleelle. OTTELUN MAALIT: 54min. 1-0 Matti Rautio (Antti Terävä) SiUn VAROITUKSET: Ei Varoituksia SiUn KOKOONPANO: R-M.Rinkinen - Koistinen - Malmgren - Mäkelä Mickelsson - Kontiokorpi - Malinen - Borgström Terävä - Timonen I.Paajanen, Olkkonen, R.Siitonen, Inkinen, Rautio |
| . |