31.5. 2007
Tehottomuus tarttui edustukselta

SiUn kakkosjoukkue kärsi jo toisessa ottelussa peräkkäin niukan maalin tappion, kun Kulennoisten Pallo haki pisteet Simpeleeltä vähämaalisin numeroin 0-1(0-0). SiU sortui ottelussa tehottomuuteen siinä missä edustusjoukkuekin edellisenä iltana STPSn isäntänä. Syykin löytyi, vika on palloissa. Uudet Nike Geot eivät ole tietään vielä löytäneet maaliverkkoihin Simpeleen keskuskentällä kotijoukkueen jalasta, joten siinä on pakko olla syy. Ennen pelattiin Selectillä ja verkot heilui solkenaan. Lukekaa joku nyt tämäkin selitys vakavalla naamalla ja aukokaa sitten päätänne vieraskirjassa.

Fyysisesti vahvempi vierailija hallitsti avausjaksoa hienokseltaan, mutta SiUn junnumiehistö puolusti urhoollisesti. Lisäksi Jukka Valkeapää kotijoukkueen maalilla oli jälleen loistavassa torjuntavireessä, ja parikin läpisyöksyä pysähtyi Valkeapään näppeihin. SiUn avausjakson paras paikka osui Kari Kontikorvelle, jonka vihainen laukaus sujahti kuitenkin ohi maalin.

Toisen puoliajan alussa SiU joutui entistä pahemmin jyrän alle, ja vieraiden maali roikkui ilmassa pitkän aikaa. Ainoastaan Valkeapään torjunnat ja vieraiden huono laukaisutarkkuus pitivät SiUn mukana pelissä. 64.minuutilla ei Valkeapääkään voinut enää mitään. Keskitys vasemmalta laidalta ajautui lopulta takatolpalle, mistä Janne Kupiainen niittasi pallon takaylänurkkaan etutolppa hipoen lähes nollakulmasta.

SiU sai loistopaikan tasoitukseen viitisen minuttia myöhemmin. Matti Rautiota rikottiin maalin edessä loistopaikassa, ja erinomaisesti viheltänyt Toni Pekkinen toimitti pallon pilkulle. Kakkosjoukkueen perinteen mukaisesti pilkun taakse asettui rikottu pelaaja. SiUn harmiksi Raution yritys jäi varsin vaisuksi, ja virheettömän ottelun KuPin maalilla pelannut Tero Vänttinen torjui melko keskeen suuntautuneen maalaukauksen.

Viitisen minuuttia ennen loppua SiUn tasoitus oli todella lähellä. Hannu Honkanen murtautui läpiajoon, ja onnistui jo ohittamaan Vänttisen. Pallo piti sijoittaa enää tyhjään maaliin, mutta jostain ilmeistyi vielä KuPin puolustaja joka liukui pallon viime hetkellä pois maaliviivalta.

SiU onnistui luomaan viimeisen 20 minuutin aikana muutaman muunkin tekopaikan, mutta ratkaisut jäivät pehmeiksi päätyen Vänttisen käsiin.

Kakkosjoukkue jatkaa pelejään viikon kuluttua Liryn vieraana Lappeenrannassa, missä lähdetään katkaisemaan orastavaa tappioputkea.

OTTELUN MAALIT:
64min. 0-1 Janne Kupiainen

SiUn VAROITUKSET:
7min. Kari Kontiokorpi
58min. Henri Malmgren

SiUn KOKOONPANO:
J.Valkeapää (MV)

Toivanen - Koistinen - Malmgren - Mäkelä

Kontiokorpi

Mickelsson - Kokkonen - Malinen

Honkanen - M.Rautio

VAIHTOPELAAJAT:
I.Paajanen, Olkkonen, Repo, Timonen, Terävä


.