11.6. 2007
Hyvä vire jatkui

SiUn kakkosjoukkue muuttui melkoisesti sitten Liry-ottelun, kun useampi pelaaja jäi pois työesteiden ja loukkaantumisten vuoksi. Jalkeille saatiin siitä huolimatta täysin kilpailukykyinen ryhmä, ja JK Bulls passitettiin kotimatkalle 3-0(1-0) tappio niskassaan.

SiUn kokoonpanoon saatiin kaksi loukkaantumisista toipunutta pelaajaa. Tero Nurmi palasi tolppien väliin käsivamman jäljiltä, ja vielä hienompaa oli nähdä Jukka Valkeapää pyörittämässä SiUn peliä tutulla kymppipaikalla pitkän tauon jälkeen. Lisäksi Tommi Paajanen haki SiUn kärjessä pelituntumaa keskiviikon PEPO-ottelua varten.

SiU aloitti pelin väkevästi, ja ensimmäiset parikymmentä minuuttia peli pyöri täysin Bulls-päädyssä. Esimakua tulevasta nähtiin vartin kohdalla, kun Lasse Malinen kumautti pallon ylähirteen Tommi Paajasen esityöstä. Jatkotilanteesta Pasi Repo pääsi vielä laukomaan suoraan ilmasta, mutta ohi maalin.

Avausmaali näki päivänvalon 20.minuutilla. SiU karvasi pallon Bullsin puolustukselta, ja Repo syötti pallon päädystä takaviistoon Lasse Maliselle. 190-senttinen pitkähirvi roikotti pallon hallitusti yli Bullsin maalia vartioineen Jyri Ridan.

Ensimmäisen puoliajan lopussa myös Bulls sai luotua muutamia vaarallisia tilanteita, mutta SiUn alakerta selvitti pahimmat hässäkät. Tauolle siirryttiin niukassa 1-0 johdossa.

Toisen puoliajan alussa SiU pääsi iskemään tärkeän toisen maalin. Hannu Honkanen karvasi pallon sääntöjen rajamailla Bullsin puolustajalta rangaistusalueella, ja täräytti pallon etunurkasta maaliin.

Maalin jälkeen SiUlla ja etenkin Honkasella oli useampikin paikka lisäosumiin, mutta laukausten suuntaus ei aivan ollut kohdallaan. Myös Santeri Wahlsten pääsi vartti ennen loppua yllättäen avopaikkaan maalialueella, mutta nuori mies häkeltyi tilanteesta ja osuma palloon jäi huonoksi.

Vajaa kymmenen minuuttia ennen loppua Valkeapää pääsi puskemaan heittäytymällä oikealta laidalta annetusta vapaapotkusta, mutta yksi auden komeimmista maaleista jäi näkemättä puskun päädyttyä vähän ohi etunurkan.

Lopullinen ratkaisu nähtiin hieman eriskummallisella tavalla 84.minuutilla. Valkeapää nosti vapaapotkun puolesta kentästä ja Onnellisena Läskinäkin tunnettu I.Paajanen nousi takaa rangaistusaluelle. Syöttö oli loistava, mutta pullero sen verran hidas että tilanne näytti jo kuivuvan kokoon. Väliin ehättänyt Bulls-pakki latasi kuitenkin pallon voimalla läskin pötsiin, mistä murkula kimposi suoraan alanurkkaan. Jos Onnellinen läski haluaisi lopettaa huipulla niin nyt siihen olisi tilaisuus.

Loppuaika pelailtiin pois ilman sen suurempia ihmeitä. Bulls sai luotua vielä tiukan loppuhässäkän, mutta SiUn alakerta putsasi pallon lopulta maalin edestä väljemmille vesille. Toisen peräkkäisen voiton myötä kakkosjoukkue nousi lohkon piikkipaikalle maalieron turvin, mutta kaksi ottelua Rakuunajunioreita enemmän pelanneena. Tiukka pelitahti jatkuu jo perjantaina kun vieraaksi saapuu NaKa Lappeenrannasta.

OTTELUN MAALIT:
20min. 1-0 Lasse Malinen (Pasi Repo)
49min. 2-0 Hannu Honkanen
84min. 3-0 Iiro Paajanen

SiUn VAROITUKSET:
Ei Varoituksia

SiUn KOKOONPANO:
Nurmi (MV)

Toivanen - Mickelsson - Malmgren - Mäkelä

P.Repo - I.Paajanen - Malinen - R.Siitonen

T.Paajanen - H.Honkanen

VAIHTOPELAAJAT:
Olkkonen, Inkinen, Timonen, Wahlsten, Kokkonen, J.Valkeapää


.