4.9. 2007
Voitto vesikelillä

SiU nappasi useista poissaoloista huolimatta maukkaan revanssin HP-47:sta sateen kastelemalla Simpeleen keskuskentällä 3-1(0-0) tuloksella. Myös Heinolan riveistä puuttui useampi pelaaja, mutta yritystä ei kentältä puuttunut.

Avausjakso oli enimmäksen vahvaa liukustelua ja keskialueen painia, eikä huipputilanteilla herkuteltu. Ensimmäinen tilanne avautui Juho Jylhälle 6.minuutilla, mutta laukaus väkevän keskialueen nousun jälkeen päättyi ylilaukaukseen.

Teemu Honkanen joutui jo alkuminuuteilla juoksukilpailuun vieraiden Jarno Tuomisalon kanssa, ja kolealla kelillä seurauksena oli vanhan takareisivamman uusiutuminen. Honkanen joutui jättämään kentän oj 13.minuutilla, ja puolustajapulaa poteva SiU heitti kehiin normaalisti laitalinkkinä viihtyvän Toni Borgströmin. Borgström joutui kovaan paikkaan, mutta selvisi uudella tontilla varsin mallikkaasti.

16.minuutilla Heinola heitti pahan keskityksen vasemmalta, ja Antti Oksanen liukui takatolpalla palloon. Sivuosuman jälkeen pallo painui lopulta maalin ohi. Heti perään SiU sai vapaapotkun 35 metristä. Tuukka Leppänen laukoi todella kovaa, ja Heinolan maalilla Aleksi Helander sai juuri ja juuri torjuttua pallon väljemmille vesille.

28.minuutilla HP keskitti jälleen hyvin vasemmalta, ja pitkän huiskea Tuomisalo sai päätään väliin pilkun kohdalla. Pusku lähti kuitenkin taivaan tuuliin. Hetkeä myöhemmin Heinolan hyökkääjä pääsi murtautumaan oikealta laidalta puolittaiseen läpiajoon, mutta Nikkanen SiUn maalilla peitti hyvin pienestä kulmasta lähteneen laukauksen.

34.minuutilla Leppänen sai toistamiseen tilaisuuden vapaapotkusta. Tällä kertaa suuntaus oli kuitenkin selvähkösti yli maalin. Loppusekunneilla SiU loi vielä hyvän paineen vieraiden maalille, mutta todellisiin maalipaikkoihin tilanteet eivät johtaneet. Tauolle siirryttiin siten 0-0 lukemissa.

Heti toisen puoliajan alussa SiU sai hässäkän kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta tekijöitä ei maalin edestä löytynyt.

Ottelun toistaiseksi paras tilanne avautui Heinolalle 55.minuutilla. Pelaaja pääsi karkuun oikealta laidalta, ja Nikkanen joutui venymään erinomaiseen torjunaan alanurkasta.

Tilanteita oli niukanlaisesti myös toisella puoliajalla, mutta vastoin kauden perutotuuksia SiU onnistui niistä kohtalaisella prosentilla. Leppänen antoi kierteisen vapaapotkun oikealta etutolpalle, ja Tommi Paajanen sai jatkettua pallon päällään etunurkkaan Helanderin sormien kautta.

Heinola yritti maalia suoraan aloituksesta, mutta se osoittautui virheeksi. Nikkanen nappasi marjan pois ja avasi nopeasti keskialueelle. Juho Jylhän syöttö löysi 20 metristä Marko Kojon, joka roikutti pallon suoraan syötöstä Helanderin yli maalin kattoon.

SiU sai nauttia turvallisesta johdosta alle viisi minuuttia. Antti Raita kavensi kuljetuksen päätteksi keskeen ja laukoi pallon parista kympistä Santtu Vehkamaan jalkaan. Säärestä mukavan kierteen ottanut murkula leijaili nätisti suoraan ylämummoon ja loppuhetkien ahdistava tunnelma oli valmis.

82.minuutilla Tuomisalolle pelattiin loistopaikka vitosen rajalle, mutta kääntölaukaus pössähti suoraan Nikkasen syliin. Pari minuuttia myöhemmin Heinola pelasi lähes vastaavan paikan toiselta laidalta, mutta tällä kertaa laukaus lähietäisyydeltä epäonnistui lipuen suoraan Nikkasta kohti.

Lasse Malinen päätti kotiyleisön piinasta 88.mínuutilla. Jylhä karkasi oikealta laidalta ja antoi nappisyötön keskeen. Kärjessä hyvin työskennellyt Tero Nurmi antoi pallon lipua jalkojensa vierestä Maliselle, joka laittoi kylmän viileän sijoituksen HP-maalin takanurkkaan.

Lisäajalla Jylhälle avautui vielä tuhannen taalan paikka vajaaseen kymmeneen metriin, mutta Helanderin reaktiotorjunta pelasti vieraat takaiskulta.

SiU siis palasi voittojen tielle varamiehisenäkin hyvän taistelun jälkeen. Seuraavaksi joukkue matkustaa Haminaan 7 pistettä alempana majailevien Pallo-Kissojen vieraaksi. Pelaajakato pahenee tuohon otteluun entisestään, sillä vanhojen loukkaantumisten lisäksi Marko Kojo sai korttitilinsä täyteen, Joni Tikkanen lähtee yritysturnaukseen ja Tommi Paajanen on opiskelujen vuoksi sivussa. SiU tuleekin nostamaan muutamia reservipelaajia Kolmoseen rinkiin loppukauden ajaksi. Siitä tarkempaa tietoa on luvassa loppuviikosta.

OTTELUN MAALIT:
65min. 1-0 Tommi Paajanen (Tuukka Leppänen)
66min. 2-0 Marko Kojo (Juho Jylhä)
70min. 2-1 Antti Raita
88min. 3-1 Lasse Malinen (Juho Jylhä)

SiUn VAROITUKSET:
57min. Marko Kojo

SiUn KOKOONPANO:
Nikkanen (MV)

Vehkamaa - Paajanen - Honkanen

Leppänen

Kojo - Tiainen - Jylhä - Rantanen

Tikkanen - Vaikkinen

VAIHDOT:
13min. Honkanen > Borgström
60min. Vaikkinen > Malinen
77min. Tikkanen > Nurmi
PENKILLE JÄI:
Tauriainen (MV), Mickelsson


.