| 29.1.
2007 Hyvä avaus SavU ja SiU avasivat harjoituspelikautensa ottamalla yhteen Mikkelin Kuplassa. Runsaasti tilanteita tarjonnut kamppailu päättyi lopulta ansaittuun 3-3(2-2) tasatulokseen. Pienemmästä kentästä johtuen ottelu pelattiin yhden miehen vajaalla normimiehitykseen nähden. SiU sai kamppailuun liki parhaan mahdollisen miehistön, sopimuspelaajista poissa olivat ainoastaan Tommi Paajanen, Teemu Honkanen, Lauri Taavitsainen, Kari Kontiokorpi ja maalivahti Ossi Tauriainen. Lisämielenkiintoa toi uusien kärkimiesten Joni Tikkasen ja Lamin Joofin ensiesiintymiset SiUn paidassa. Kokeneita pelimiehiä tuttuun tapaan vilissyt kotijoukkue tuli ottelun alkuun hieman laiskahkolla liikkeellä, ja pelinälkäinen SiU pääsi pyörittämään peliä. Painostus tuotti tulosta jo toisella minuutilla, kun Kalle Rinkinen jatkoi Antti Rantasen kulmapotkun maalin edestä verkkoon. 6.minuutilla Tikkanen pääsi puskemaan Paavo Aholan keskityksestä, mutta voimaa ei tullut tarpeeksi ja SavUn maalivahti haki pallon etunurkasta. Muutama minuutti myöhemmin Tikkanen murtautui väkisin vasemmalta laidalta maalille, mutta kova laukaus pienestä kulmasta pamahti tolppaan ja maalivahdin selän kautta kulmapotkuksi. Seuraavana oli Tero Tiaisen vuoro yrittää maalintekoa Juho Jylhän syötöstä. Läpiajo pysähtyi kuitenkin SavU-vahdin jalkatorjuntaan Tiaisen yritettyä uittaa palloa maaliin jalkojen välistä. Heti perään SiU sai rejaheiton, jonka jälkeen Jylhä pääsi nousemaan täysin vapaasti pilkun kohdalle. Vastassa oli enää maalivahti, joka kuitenkin veti pidemmän korren torjumalla suoraan kohti lähteneen laukauksen. SavU sai ensimmäisen tilanteen vartin kohdalla SiUn paitsioansan petettyä, mutta hyökkäys kahdella nollaa vastaan päättyi ratkaisusyötön epäonnistumiseen. SiUn muutaman ohimenneen kaukolaukauksen jälkeen SavU pääsi jälleen läpiajoon. Tällä kertaa pallo saatiin jo maalivahti Tero Nurmen ohi, mutta ainoastaan tolpppaan. 20.minuutilla vahvan ottelun pelaanut Tikkanen karvasi pallon pois SavUn alakerralta, ja karkasi läpiajoon. Varma sijoitus alanurkkaan jätti maalivahdin vaille mahdollisuuksia. Vieraiden juhlat jäivät kuitenkin lyhyeksi. SiUn alakerta tupeksi pallon Jarno Lehterikorvelle, joka pääsi ilmaiseksi läpiajoon. Kokenut maalitykki pisti pallon Tikkasen tavoin varmasti alanurkkaan. Maalin jälkeen SiU suoritti muutamia pelaajavaihtoja, mutta alun hyvää otetta ei enää löytynyt. Ensimmäisen jakson loppu olikin kotijoukkueen, ja SiU pääsi ainoastaan satunnaisiin vastaiskuihin. Ilmassa roikkunut tasoitus näki päivänvalon 32.minuutilla. Vasemmalta laidalta melko kaukaa annettu vapaapotku löysi pilkun paikkeilta Lehterikorven, joka roikotti päällään harkitun kiirettömän puskun etutolpan kautta sisään. Välittömästi maalin jälkeen SavUlle aukesi jälleen läpiajo, mutta vihainen laukaus pysähtyi ylärimaan. Viitisen minuuttia myöhemmin SiU sekoili jälleen, ja pallo alakerran paha pallon menetys johti avopaikkaan. Maalivahti Nurmi kuitenkin torjui lähilaukauksen, ja reboundin SavU-hyökkääjä laukoi ohi tyhjän maalin. SiUn Sakari Vaikkinen pääsi laukomaan vielä ennen taukoa Simo Valkeapään syötöstä, mutta laukaus lähti niukasti ohi maalin. Tauolla SiU teki jälleen muutamia muutoksia, ja toinen puoliaika olikin huomattavasti tasaisempaa peliä. Vain kaksi minuuttia ehdittiin pelata, kun Paavo Ahola nousi Jylhän syötöstä väkisin maalille, ja survoi pallon ylänurkkaan. SiU ehti juhlia johtomaaliaan kymmenisen minuuttia. SavU sai kaksi lähes identtistä vapaapotkua vasemmalta laidalta. Ensimmäinen päättyi ylipuskuun vitosen rajalta, mutta jälkimmäisen vaparin nyökkäsi maaliin kokenut hyökkääjä Pasi Immonen. Molemmilla joukkueilla oli maalin jälkeen muutamia hyviä laukaisupaikkoja, mutta vedoista puuttui joko voima tai sihti. Lähimpänä voittomaalia oli SavU kulmapotkusta reilu vartti ennen päätöstä. Tero Nurmi torjui ensin ylänurkkaan suuntautuneen puskun, mutta jatkotilanteesta SavUn Immonen pääsi ohjaamaan vihaisen laukauksen maaliin. SiUn onneksi Immonen oli kuitenkin paitsiossa, eikä maalia hyväksytty. Tasatulos tyydytti varmasti molempia joukkueita, eikä kumpikaan olisi enempää ansainnut. SiUn syntinä olivat muutamat radikaalit virheet, mikä avasi kotijoukkueelle tukun avopaikkoja. Toisaalta peli kulki ajoittain varsin mallikkasti, mikä on ollut suhteellisen harvinaista Tammikuun peleissä. SiUn parhaimmistoa oli kärjessä hyvän ottelun pelannut Tikkanen, sekä keskikentän nelikko Rantanen-Jylhä-Tiainen-Ahola. Toinen uusi mies Lamin Joof pelasi myöskin varsin mukavasti. Pelisilmä oli kohdallaan, mutta maalipaikat jäivät muutamaan vihaiseen ohilaukaukseen. SiU vetäytyy nyt kuukaudeksi harjoittelemaan, ja pelejä jatketaan helmikuun lopussa PEPO/2:n vieraana. OTTELUN MAALIT (peliaika 83min, 45+38): 2min. 0-1 Kalle Rinkinen (Antti Rantanen) 20min. 0-2 Joni Tikkanen 22min. 1-2 Jarno Lehterikorpi 32min. 2-2 Jarno Lehterikorpi 47min. 2-3 Paavo Ahola (Juho Jylhä) 56min. 3-3 Pasi Immonen SiUn KOKOONPANO (9 + mv): Vehkamaa - K.Rinkinen - Siitonen Leppänen Ahola - Tiainen - Rantanen Jylhä Tikkanen 22min. Tikkanen > Joof 22min. Jylhä > Vaikkinen 22min. Ahola > S.Valkeapää 45min. Leppänen > Toivanen 45min. Tiainen > Malinen 45min. Joof > Tikkanen 45min. Vaikkinen > Jylhä 45min. Rantanen > Ahola 62min. S.Valkeapää > Rantanen 70min. Vehkamaa > Vaikkinen 70min. Malinen > Tiainen 70min. Tikkanen > Joof 70min. Toivanen > R-M Rinkinen 80min. Ahola > Malinen |
| . |