5.3. 2007
Perinteinen Maaliskuun peli

SiU ja PEPO kohtasivat launtaina perinteisessä maaliskuun harjoitusmittelössä Amiksella. Myöskin perinteiseen tapaan ulkona laatutreeniä vetänyt PEPO vei pelin maalein 6-0(4-0), lähinnä SiUn perinteisten talvikausivirheiden ansiosta.

Vierasjoukkueen lähtökohdat peliin eivät olleet aivan optimaaliset. Paavo Ahola, Juho Jylhä ja Eetu Siitonen puuttuivat lomamatkan vuoksi, loukkaantuneiden kirjoissa olivat Simo Valkeapää ja Lamin Joof, ja Ossi Tauriainen sekä Tommi Paajanen puuttuivat jääkiekkokauden ollessa vielä kesken.

Poissaoloja paikkaamaan SiU sai Kultsu FC:n ringistä neljä pelaajaa. Hyökkääjän tontilla pelasivat ottelun puoliksi Aku Rouvinen ja Tuomas Tervo, sekä alakerrassa luutivat tuhdit minuutit toppari Henri Malmgren ja laitapuolustaja Anssi Kivistö. SiUn ja Kultsun välisestä pelaajaliikenteestä lisää raportin loppupuolella.

Ottelu alkoi odotetun hyvätempoisena, ja viikon talviloman pitänyt PEPO painoi ahnaasti päälle. Kolmannella minuutilla syntyi ensimmäinen maalipaikka, mutta laukaus parista kympistä sujahti oikealta ohi maalin.

Viidennellä minuutilla PEPO onnistui maalinteossa. SiU menetti pallon hyökkäyspäässä, ja kotijoukkue iski vauhdilla. Pauli Karjalainen vapautti vikkelän Jere Olkkosen oikealta laidalta, jonka laukaus harhautusten jälkeen kimposi takanurkalle täysin vapaaseen paikkaan nousseelle Paavo Kurkaalle. Kurkaalla oli aikaa ja tilaa laittaa pallo vajaasta kymmenestä metristä takanurkkaan.

Kotijoukkueen seuraava maali ja maalitilanne syntyi valitettavalla tavalla yhdeksännellä minuutilla. Jere Olkkonen sai pystysyötön noin metrin paitsioasemaan, mutta tilannetta ei tällä kertaa paitsioksi tulkittu. Toisaalta helppohan se on reportterin reunavallilta viitisen metriä pelin yläpuolelta juuri linjan kohdalta huudella. Joka tapauksessa Olkkonen karautti läpi ja sijoitti pallon hallitusti takanurkkaan.

SiUn jakson paras maalitilanne nähtiin vartin kohdalla. Teemu Honkanen keskitti oikealta ja onnistuneen ottelun pelannut Lasse Malinen jatkoi pallon maalin eteen Joni Tikkaselle rangaistusalueelle. Tikkasen hieman voimattomaksi jäänyt veto kohtalaisen hyvästä paikasta suuntautui kuitenkin suoraan kohti PEPO-vahti Jarkko Seppää.

Ottelun alkupuolella nähtiin muutama kovahko taklaus, joihin olisi ehkä kaivannut tiukempaa korttikuria. PEPOn Tuomo Monto ehti harmittavasti loukkaantua SiUn myöhästyneestä taklauksesta, ja brutaalin pelin ennusmerkit olivat ilmassa. PEPOn Timo Valkeapään kaksin jaloin lähtenyt liukutaklaus SiUn Tero Tiaiseen aiheutti kuitenkin jo varoituksen, ja peli rauhoittui muuten ok-linjalla viheltäneen erotuomarin hyppysiin.

PEPON seuraava maalitilanne nähtiin 24.minuutilla, kun jälleen kerran SiUn pallonmenetyksestä lähtenyt vastaisku päättyi laukaukseen rangaistusalueella. Kalle Rinkinen ehti kuitenkin saamaan jalkansa viime hetkellä väliin ja tilanne kuivui kokooon.

25.minuutilla nähtiin uskomatonta sekoilua, mikä johti myös PEPOn kolmanteen maaliin. Pallo pelattiin oikealle laidalle PEPOn pelaajalle, ja lippu nousi pystyyn. Avustava seisoi lippu ylhäällä pitkät tovit PEPOn pitäessä palloa. Peli ehti jo liki seisahtua joukkueiden odotellessa vihellystä, kun PEPO roiskaisi pallon toiselle puolelle kenttää. Vasta siinä vaiheessa kun PEPOn Arto Taina oli jo kymmmenen metrin karkumatkalla, tuomari teki ratkaisun että paitsiota ei tuomitakaan. SiUn puolustus oli jo ehtinyt seisahtua ja katseli hölmistyneenä kun Taina siirsi läpiajosta isännät 3-0 johtoon. Tarinan opetus: Oli tilanne paitsio tai ei, tuomariston pitää reagoida tilanteeseen nopeammin ja selkeämmin. Sääntöteknisesti tilanne meni ehkä osapuilleen oikein, mutta pelinjohtamisen kannalta suoritus oli epäonnistunut. Tämän voi reportteri kertoa omasta kokemuksestaan vastaavan virheen avustavan erotuomarin roolissa ykkösdivisioonatasolla kokeneena.

Puolen tunnin kohdalla nähtiin ottelun ensimmäinen tekomaali. PEPO sai lievän ylivoimatilanteen rangaistusalueen ulkopuolella, ja seinäsyötön päätteeksi Markus Muhonen pamautti komealla kaaripallolla suoraan ilmasta neljännen maalin yli voimattoman Tero Nurmen.

SiU sai avausjaksolla luotua muutaman lupaavan hyökkäyksen, mutta pallo poltteli paineessa inhottavasti ratkaisuhetkillä, eikä tilanteita saatu vietyä loppuun asti. Tauolle siirryttiin ahdistavissa 4-0 numeroissa.

Puoliajalla joukkueet tekivät muutamia vaihtoja, PEPO vaihtoi pois mm. Valkeapään, Sepän ja Olkkosen, ja SiU vaihtoi kärkeen Rouvisen tilalle Tervon. Vaihdot käänsivätkin hieman ottelun kulkua, ja toisen puoliajan alun SiU piti palloa ja painoi peliä PEPOn kenttäpuoliskolle. Reilun kymmenen minuutin jälkeen ääntään jo korottamaan joutunut PEPO-koutsi Jyri Puhakainen olikin pakotettu ottamaan Valkeapään takaisin kentälle.

60. minuutilla PEPO sai viidennen maalin SiUn pahan virheen seuraksena. Alakerran rintakuoletus karkasi ratkaisevat sentit liian eteen, ja Taina karkasi pallonriistosta läpiajoon ja maalintekoon.

Pari minuuttia maalin jälkeen Kurkaa nousi väkevästi päädyssä vasemmalta laidalta, mutta laukaus pössähti etuverkkoon. Hetkeä myöhemmin Taina oli kolmannen kerran ottelussa läpiajossa, mutta Nurmi torjui.

SiUn ottelun toinen todellinen maalipaikka nähtiin 72.minuutilla. Ylivoimahyökkäyksen jälkeen Marko Kojo pääsi laukomaan poikittaissyötöstä, mutta hieman oikealta ohi. Hetkeä myöhemmin toisessa päässä Tero Nurmi torjui jalallaan PEPOn puolittaisen läpiajon.

83.minuutilla PEPOn Esa Kylliäinen pääsi kääntymään vajaassa kymmenessä metrissä, mutta jälleen Nurmi torjui jalallaan. Hetkeä myöhemmin SiU pääsi Tiaisen loistavasta katkosta 3vs2 ylivoimahyökkäykseen, mutta ajatukset Tervon ja Tuukka Leppäsen kanssa eivät sattuneet aivan kohdilleen ja tilanne kuivui kokoon.

Kolme minuuttia ennen loppua PEPO onnistui vielä kertaalleen. Vasemmalta laidalta lähti keskitys, ja jostain kumman syystä kaksi pelaajaa oli jäänyt pilkun kohdalle ilman vartiointia. Kylliäinen sijoitti hyvällä puskulla 6-0 loppulukemat alanurkkaan. Viime sekunneilla Nurmi koppasi vielä syliinsä Muhosen lähilaukauksen.

Kokonaisuutena peli oli varsin omituinen. Ensimmäisellä puoliajalla kun joukkeet pelasivat aloituskokoonpanoillaan, olivat tilanteet harvemmassa mutta maaleja syntyi. Toisella puoliajalla peli hieman avautui paineen vähennyttyä, ja tilanteita syntyi. Maaleja nähtiin kuitenkin enää kaksi.

SiUn valmentaja Seppo Vento oli suurinumeroisesta tappiosta huolimatta peliesitykseen. Saliharjoittelun aiheuttamia katkoksia ja sijoittumisvirheitä oli jo saatu kitkettyä, tosin muutamia kardinaalivirheitä sattui edelleen. "Jos arveluttavat toinen ja kolmas maali jätetään pois laskuista, niin tulos 4-0 kertoo aika hyvin joukkueiden välisestä tasoerosta", Vento arvioi. SiUn maalipaikkojen puutteesta Vento totesi ettei sarjan kärkijoukkueita vastaan niitä juuri enempää synnykään, tilanteen tyngät pitäisi ainoastaan pystyä päättämään paremmin.

SiUn onnistujiin lauantaina lukeutui ehdottomasti Juho Jylhän vaativalla paikalla hyvin taistellut nuori Lasse Malinen. Myös Malisen tilalle vaihdettu Sakari Vaikkinen pelasi kauden toistaiseksi parhaan harjoitusottelunsa. Kultsun miehistä väkevimmät näytöt antoivat erinomaisesti alakerrassa peliä rakentanut Anssi Kivistö, sekä paljon töitä kärjessä tehnyt Tuomas Tervo. Myös Rouvinen ja Malmgren täydensivät hyvin SiUn vajaata ryhmää, ja etenkin v.1988 syntynyt Malmgren innostui taklaamaan muutamaan otteeseen varsin railakkaasti.

Pelaajaliikenne SiUn ja Kultsun tuskin jää tähän otteluun, päinvastoin. "Siinä vaiheessa kun Borgström aloitti Kultsun valmennushommat, aloitettiin tunnustelut puolin ja toisin. Vennon Sepellä ja Heimolla on pitkät perinteet ja hyvät kokemukset pelaajayhteistyöstä jo Kultsun divariajoilta", kommentoi puheenjohtaja Iiro Paajanen tilannetta. "Kultsulla on tällä hetkellä sen verran laaja pelaajarinki, että jokunen hyvä pelimies on jäämässä vähälle peliajalle. On kylmä fakta että meillä taas materiaali on edelleenkin suhteellisen kapea kolmosen tasolle. Todellista kilpailua pelipaikoista ei synny varsinkaan kauden aikana kun tulee poissaoloja loukkaantumisten ja pelikieltojen myötä."

Joukkueiden pelaaminen samalla sarjatasolla ei Paajasen mukaan ole ongelma. "Kyseessä on puhtaasti pelaajaliikenteestä, eikä mistään muusta. Siirtyy niitä pelaajia korkeimmillakin sarjatasoilla joukkeesta toiseen lainasopimuksilla. Ei meillä ole mitään aikomusta lähteä löysäilemään Kultsua vastaan, jokaisessa pelissä tapellaan pisteistä tosissaan. Mutta onhan se selvä asia että tänä vuonna kolmosessa on kolme joukkuetta materiaaliltaan ylitse muiden. Nousijajoukkue löytyy varmasti kolmikosta Kultsu, PEPO ja KTP. Muut seurat jakavat loput sijoitukset, ja niistä sijoista meillä on tarkoitus tapella tosissaan."

Simpeleellä jatkossa nähtävien pelaajien lopullinen lukumäärä, pelipaikat ja nimet ovat vielä auki. "Katsotaan nyt miten pelaajapakka kehittyy molemmilla joukkueilla. Nyt oli erinomainen tilanne nähdä neljä miestä tositoimissa ja siinä onnistuttiin. Ihan tyytyväisiltä vaikuttivat pelaajatkin."

Seuraavan kerran SiU pelaa kolmen viikon kuluttua, kun joukkue matkustaa Valkeakoskelle missä kohdtatana kakkosesta pudonnut PS-44 ja Tampereen kolmosen kärkiporukoihin lukeutuva Valkeakosken Kosken-Pojat.

OTTELUN MAALIT:
4min. 1-0 Paavo Kurkaa
9min. 2-0 Jere Olkkonen
25min. 3-0 Arto Taina
32min. 4-0 Markus Muhonen
60min. 5-0 Arto Taina
87min. 6-0 Esa Kylliäinen

SiUn KOKOONPANO:
Nurmi (MV)

Vehkamaa - K.Rinkinen - Malmgren - Kivistö

Honkanen - Tiainen - Malinen - Rantanen

Tikkanen - Rouvinen

VAIHDOT:
45min. Rouvinen > Tervo
55min. Malinen > Vaikkinen
60min. Honkanen > Kojo
60min. Tikkanen > Leppänen
65min. Vehkamaa > Toivanen
75min. Kivistö > Kontiokorpi

PENKILLE JÄI:
Joronen (MV)


.