| 21.3.
2007 Paluu Valkeakoskelle SiU matkustaa tulevana viikonloppuna Valkeakoskelle, missä pelataan kaksi kovaa ottelua paikallisia kolmosen kärkijoukkueita vastaan. Perjantai-iltana SiU saa vastaansa kakkosesta tippuneen PS-44:n ja lauantaina kohdataan Toijalassa Tampereen kolmosen vakituinen kärkiryhmä TP-49. SiU päässee matkaan parhaalla miehityksellään. Työesteet on saatu raivattua kalenterista viikonvaihteen osalta, ja sairastupa on yhtä miestä vaille tyhjä. Simo Valkeapään PEPO/2-ottelussa saama reisivamma on osoittautunut tarkemmissa tutkimuksissa sen verran vakavaksi, että katkennut lihassäie leikataan tulevana perjantaina. Tositoimissa miestä ei nähdä vielä pitkään aikaan, todennäköisesti kausi on Simon osalta ohitse. Toinen poissaolija on Lauri Taavitsainen, joka liittyy joukkueeseen vasta kun kesän työpaikkakunta ratkeaa ja opiskelut Jyväskylässä hellittävät. Vastustajista PS-44 on SiU:lle täysin uusi tuttavuus. Viime kaudella Pallo-Sepot jäi kakkosen B-lohkon jumbosijalle, ja putosi kolmoseen. Vastaan asettuu kuitenkin aivan kolmosen terävimpään kärkeen lukeutuva ryhmä, joten SiU saa painaa Saharan tekonurmella aivan tosissaan. Lauantaina SiU kohtaa Toijalan hiekkakentällä viime kaudella kolmosen lohkossaan neljänneksi sijoittuneen TP-49:n. Toijalan SiU on kohdannut viimeksi vuoden 2005 Valkeakosken leirillä, silloin ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen SiUn 4-1 tappioon. Ottelusta voi lukea lisää Täältä. SiUn tavoitteena leirillä on saada alle kaksi kovaa harjoitusottelua isolla kentällä, ja siten että koko materiaali on kerrankin käytettävissä. Peli pitäisi leirin aikana saada asettumaan pikkuhiljaa järkeviin uomiin, sillä Suomen Cupin otteluun on aikaa enää vajaa kuukausi. |
| . |