8.3. 2005
SiU kaatoi LauTP:n maali-iloittelussa

SiUn ja LauTPn harjoituskamppailu ei tarjonnut taktisesti nerokasta jalkapalloviihdettä, mutta jonkin verran maaleja ja vielä enemmän vaarallisia tilanteita. SiUn kokoonpanosta puuttuivat mm. Tuukka Leppänen, Antti Rantanen, Tommi Paajanen ja Ossi Tauriainen. Uusina kasvoina kentällä nähtiin PaSassa viime kaudella pelannut Teemu Honkanen, ja alkukauden vielä sapattia viettänyt Marko Kojo. Maalivahti Tero Nurmi palasi loukkaantumisen jälkeen kehiin, mutta toipumisaikataulun epävarmuuden vuoksi oli otteluun hälytetty myös PaSan maalivahti Antti Nikkanen.

SiU aloitti ottelun varsin mukavalla liikkeellä, ja jo ensimmäisen viisiminuuttisen aikana ehdittiin tuhlata kolme huippupaikkaa. Ensin LauTPn maalivahti Kimmo Kouvo torjui Eetu Siitosen puolittaisen läpiajon. Hetkeä myöhemmin Juho Jylhä laukoi Marko Kojon syötön kolmesta metristä yli maalin, ja lopuksi Kojo vielä tykitti kymmenestä metristä pomppivan pallon yli ja ohi.

LauTP pääsi ensimmäiseen tilanteeseen 12.minuutilla, kun peluri pääsi puolittain irti Mikko Toivasen pienen arviointivirheen jälkeen. Maalivahti Nurmi sai kuitenkin viime hetkellä jalkansa väliin. Seuranneessa kulmapotkussa SiUn vartointi petti pahemman kerran, mutta tilanne kuivui LauTP:n ylilaukaukseen.

Vartin paikkeilla Sakari Vaikkinen pääsi pommittamaan muutamaan kertaan hieman kauempaa. Ensimmäinen laukaus päätyi Kouvon syliin, mutta toisella kertaa Jylhän seinäsyötöstä lähtenyt laukaus sujahti hiuksenhienosti ohi maalin.

SiUn liikkeen kautta saavutettu hyvä ote poiki edelleen tilanteita. 19.minuutilla Kojo pääsi Vaikkisen syötöstä irti, tarjoili Jylhälle takaviistoon, mutta Jylhän laukaus sujahti painui jälleen ohi. Hetkeä myöhemmin Kojo oli jälleen läpi, mutta erinomaisesti torjunut Kouvo sai kätensä väliin. Heti perään SiU sai vapaapotkun, mutta Kouvo sai juuri ja juuri kätensä väliin etusilmään suuntautuneeseen laukaukseen. Riparissa oli Kojo, mutta Kouvo poimi myös tämän laukauksen.

25.minuutilla paikkoja tuhlaillut SiU vihdoin onnistui. Jylhä vapautti Lassi Hämäläisen läpiajoon, ja viime kaudella NoPSia edustanut peluri sijoitti pallon varmasti pussiin.

31.minuutilla seurasi lisää. Hämäläinen voitti Kouvon pääpallokamppailussa, ja tilanteen hyvin seurannut Teemu Honkanen pisti irtopallon pussiin.

SiUn tehohetken päätti hyvin toiminut Kojon ja Jylhän yhteistyö. Kojo irtosi jälleen vasemmalta, ja löysi maalinedustalta Jylhän joka pienten hassutusten jälkeen laittoi pallon tyhjiin.

Puoliajan lopussa molemmille joukkueille siunaantui pallonriistoista avopaikat puolustuksen virheestä, mutta LauTP laukoi avopaikasta ohi, ja Kouvo torjui Hämäläisen läpiajon. Puoliaikatulos 0-3 tyydytti, mutta oli paikkoihin nähden pettymys.

Toiselle puoliajalle SiUn vauhti hyytyi, ja pelin tempo putosi. Heti alussa SiU kuitenkin tuhlasi pari paikkaa. Antti Terävä nosti läpiajon päätteeksi pallon Kouvon syliin, ja hetkeä myöhemmin Kouvo poimi Honkasen läpiajon.

Toisella puoliajalla alkoi myös SiUn päässä oli vipinää, ja maalin suulle vaihdettu Nikkanen alkoi myöskin päästä hyvään harjoituslämpöön torjumalla reilun kympin kohdalla läpiajon.

SiUn junnuosastolle annettiin ottelussa mukavasti peliaikaa, mutta maalinteko ei vielä maistunut. 54.minuutilla Kojo karkasi oikealta, tarjoili Lasse Maliselle tuhannen taalan paikan pilkun kohdalle, mutta laukaus painui ohi.

60.minuutilla Terävä ja Juhani Mickelsson pääsivät 2vs1 hyökkäykseen. Terävä tarjoili harkitun kiirettömän syötön puolustajan jalkojen vierestä Jullelle, joka latasi pallon voimalla puolityhjän maalin yli kanaverkkoon. Heti perään Mickelsson yllätti omat ja vieraat tempaisemalla kierteisen vasurin rangaistualueen kulmasta niukasti ohi etuylänurkan. Myös nuori Mikko Toivanen pääsi nousemaan kaksi kertaa hyvään vetopaikkaan, mutta ensimmäisen laukauksen otti Kouvo ja toinen painui ohi maalin.

Maalipaikoista huolimatta SiUn esitys oli hieman laiskahkoa, ja LauTP pääsi ajoittain viemään peliä. Vartti ennen päätöstä nähtiinkin isäntien ansaittu kavennusmaali. Ensin Nikkanen torjui läpiajon, mutta heti perään LauTP sai rangasituspotkun hieman kevyehkön oloisesti. Tarkka sijoitus alkulmaan kavensi ottelun 1-3:een.

Tämän jälkeen maaleja paukuteltiin tasatahtiin. 70.minuutilla Honkanen, Malinen ja Jylhä pelasivat nopeilla syötöillä Hämäläisen läpi, ja tarkka sijoitus vei SiUn taas kolmen maalin johtoon.

73.minuutilla SiUn puolustus sekoili ja ryntäili useamman miehen voimin, ja kokenut sarjajyrä Rylle pisti pallon lähietäisyydeltä 1vs3 tilanteesta maalin kattoon.

Viimeisellä minuutilla Eetu Siitonen liukui maaliviivalta Kojon tarkan syötön maalin kattoon. Sen jälkeen peli oli siinä ja käytiin kylpeä ropsauttamassa.

Ottelu Pähkinänkuoressa

OTTELUN RATKAISU:
SiU oli hieman vajaamiehisenäkin sen verran rutinoidumpi että voitto irtosi helpohkosti. Maalitilanteisiin nähden tulos ei kuitenkaan tyydytä. Tilaa oli liikaa ja se näkyi ajoittaisena näpertelynä.

SiUn PARHAAT:
Valmennusjohto halusi kokeilla uutta miestä uudella pelipaikalla. Teemu Honkanen liikkui laajalla säteellä keskikentällä ja onnistui erinomaisesti. Jylhä, Kojo ja Hämäläinen oli illan tehokolmikko, ja etenkin Jylhän ja Kojon yhteispelin kautta saatiin paljon tilanteita.

SiUn PLUSSAT JA MIINUKSET:
+ Viisi tehtyä maalia
- Paikkoja oli viiteentoista
- Toisen puoliskon otteen löystyminen ja sen myötä turhahkot takaiskumaalit.

MUUTA:
SiUn ryhmä tulevalla kaudelle alkaa pikkuhiljaa muodostua, ja tarkoituksena on saada rinki lopullisesti selväksi maaliskuun loppuun mennessä. Kokeella olleelle Honkaselle olisi käyttöä useammallakin pelipaikalla ja vastuuta luvassa runsain mitoin. Pelimiehistä tuntuu kuitenkin olevan kysyntää alueen seurojen keskuudessa, ja asiat ovat edelleen avoinna.

SEURAAVA OTTELU:
SiU kohtaa jo ensi sunnuntaina Rakuunoitten A-nuoret. Ottelu sovittiin varsin lyhyehköllä aikavälillä, mutta toivottavasti ryhmä saadaan kasaan.

OTTELUN MAALIT (2x40min):
25min 0-1 Lassi Hämäläinen (Juho Jylhä)
31min 0-2 Teemu Honkanen (Lassi Hämäläinen)
34min 0-3 Juho Jylhä (Marko Kojo)
66min 1-3 LauTP rp.
70min 1-4 Lassi Hämäläinen (Juho Jylhä)
73min 2-4 LauTP
80min 2-5 Eetu Siitonen (Marko Kojo)

SiUn KOKOONPANO:
Nurmi (MV)

Vehkamaa - K.Rinkinen - Toivanen

S.Valkeapää - Siitonen - Honkanen - Kojo

Vaikkinen

Jylhä - Terävä

VAIHTOPELAAJAT:
Nikkanen (MV), Kontiokorpi, Hämäläinen, Mickelsson, Malinen


.