10.2. 2006
Juhlavuosi ja kovat haasteet

Simpele, tuo pieni kylä metsän keskellä melkein rajan pinnassa. Asukkaita keskustaajamassa sellaiset kolmisen tuhatta. Kylän kokoon nähden kolmosessa pelaaminen ei siis ole mitenkään realistista. Siellä sitä kuitenkin vielä kolmosta tahkotaan, alkamassa on seuran 70.vuosi. Sota-aikaa lukuunottamatta edustusjoukkue on ollut kasassa joka vuosi, eikä nimeäkään ole pahemmin vaihdeltu. Konkurssia ei nimittäin tehty edes 30-luvun "suurina vuosina", vaikka kolkuteltiinkin Suomen toiseksi korkeimman sarjatason portteja ja hankittiin maajoukkuetason Ati Närväsiä Viipurin Susista. SiU tuskin enää ikinä kolkuttelee edes kakkosen portteja, mutta jokainen lisäkausi kolmosta on seuralle "suuri vuosi".

Ajoittain tuntuu siltä että moni jaoston toimintaa ja edustusjoukkueen peliesityksiä kritisoiva henkilö unohtaa arkipäivän karut realiteetit. "Työ ootte kyl nii paskoja et tein kuuluis pelaa nelosta", on kuultu moneen kertaan etelän isomman kaupunkilaisen suusta. Ja tottahan se on. Mistäs revit tänne perähörkkölään pelaajia, kun lähimpään kaupunkiin on matkaa 40km, ja sielläkin pelataan nykyään nelosta. Pelaajat on kasvatettava itse, mutta mistäs siemenistä kasvatat kun poikien syntyvyys kylässä on juuri ja juuri kokonaisen jalkapallojoukkueen verran, jos sitäkään. Eikä jokainen lapsi halua välttämättä jalkapalloilijaksi.

Jos kuitenkin niin onnellisesti käy, että jokin ikäluokka selviää juuri ja juuri jalkapallojoukkueen kokoisena aikuisten peleihin, niin viimeistään armeijan jälkeen opinnot kaupungeissa vievät miehet. On kuitenkin todella hienoa että vielä 80km päästäkin jaksetaan ajaa kasvattajaseuran harjoituksiin ja peleihin. Uskallan myös väittää ettei kovinkaan monen pelaajan ole tarvinnut katua päätöstään pelata Simpeleellä, sen verran hyvin asiat on pystytty hoitamaan. Toisaalta, eipä kukaan niin kaheli puheenjohtajaa lukuunottamatta olekaan että ajelisi pitkiä välimatkoja omaan piikkiin. Joten kulut on hoidettava, maksoi mitä maksoi. Siitä iso kiitos yhteistyökumppaneille.

Toivottavasti tulevan kesän ryhmässä nähdään myös muutama toisenkin paikkakunnan kasvatti. Useita keskusteluja eri pelaajien kanssa on käyty, mutta kevät vasta myöhemmin näyttää mitä siirtomarkkinoilta käteen jää. Simpeleellä ei ehkä ole tarjota suuria summia, mutta laadukasta valmennusta ja peliaikaa löytyy varmasti. Lisäksi joukkuehenki on viime kausina hitsautunut erinomaiseksi. Ja tärkeintä on kuitenkin hyvä fiilis, Simpeleellä se ei katoa vaikka tulisi pataan esim. yhdeksässä pelissä peräkkäin.

Valmennusosaaminen on Seppo Vennon kokemuksen ja tietotaidon kautta huippuluokkaa. Kannattaa muistaa että jokunen vuosi sitten SiU oli pistämässä viittä vaille pillit pussiin, mutta niin vain Vento loihti lähes vitosdivariryhmästä kolmosen joukkueen. Timo Paajanen tuo valmennukseen mukavasti uutta visiota, ja onkin mielenkiintoista nähdä miten kahden ex-topparin luotsaama joukkue toimii käytännössä. Lisää kovaa toppariosastoa saatiin myös huoltopuolelle, kun Tuomo Anttonen siirtyi vitosen peleistä mukaan huoltoryhmään.

Tulevalle kaudelle edustusjoukkue nuortuu vajaat 120 vuotta Jukka Valkeapään, Jouni Kilpeläisen ja Marko Kojon vetäydyttyä peliareenoilta. Henkilökohtaisesti haluan kiittää Jukka Valkeapäätä hienosti hoidetusta viime kaudesta. Valmennuksen ohella kookas valkoinen 10 oli todella kovaa valuuttaa myös pelikentällä. Jos jokin on varmaa, niin se että edustusjoukkueessa kymppipaitaa ei peri enää kukaan.

Muilta osin edustusjoukkue on jatkamassa kokonaisuudessaan. Lisäksi paluumuttajana ainakin kevään ajaksi saadaan viime kaudella Nokialla lainapelaajana palloillut Lassi Hämäläinen. Tero Tiainen suorittaa vaihto-oppilasvuotta etelän lämmössä, ja on näillä näkymin sivussa pitkälle toukokuuhun saakka. Maalivahti Tero Nurmen polvi tähystettiin, mutta jalan pitäisi kuntoutua sarjan alkuun mennessä.

Muista sarjoista todettakoon sen verran, että Suomen Cupiin ei kiireellisen aikataulun vuoksi tänä vuonna osallistuta. Muutama kierros pitkien pelimatkojen takana hiekkakentillä ei palvele halutulla tavalla SiUn päätavoitetta, kolmosta. Kakkosjoukkue on ilmoitettu sarjaan yhdessä Ruokolahden Palloseuran kanssa, millä taataan riittävä pelaajamäärä jokaiseen otteluun. Lähiviikkoina kartoitetaan viime kauden ryhmän osallistumishalukkuus. Pikkujunnuissa asiat ovat hyvällä mallilla, mutta D- ja C-junioreissa riittää paljon pähkäiltävää. Molemmat ikäluokat huutavat muutamaa pelimiestä. Viikolla 8 saadaan asioihin selkoa junnukauden avajaisten myötä.

Tässä vaiheessa kautta ei ole oikeastaan vielä muuta todettavaa. Sunnuntaina nähdään millaisen suden suuhun SiU joutuu koko talven kovaa harjoitelleen PEPOn vieraana. Peli on kuitenkin SiUlle kauden ensimmäinen ulkoilmatapahtuma, joten suuria johtopäätöksiä ei tuosta kamppailusta kannata vetää.

Kevättä,
Iiro Paajanen,
Puheenjohtaja


.