22.8. 2005
Paluu voittojen tielle

SiU ei pitkään jäänyt kärvistelemään STPS-tappiota, vaan palasi heti seuraavassa ottelussa voittojen tielle kaatamalla VoPpK:n komeasti maalein 5-1. Jälleen kerran SiUn voiton takeena oli musertavan tehokas avausjakso.

Normikokoonpanosta oli pois Kalle Rinkinen, joka oli työesteen vuoksi sivussa. Tommi Paajasen polvivamma osoittautui onneksi lieväksi, joten korvaaja Rinkiselle löytyi helposti. Paajasen paikan laitapuolustajana otti nuorempi Rinkinen. Lisäksi armeijasta vapaalle päässyt Simo Valkeapää nousi avauskokoonpanoon oikealle laidalle.

Kamppailun alku oli simpeleläisittäin hieman hapuileva. Kotijoukkue hallitsi hienokseltaan, mutta mitään huippuvaarallisia tilanteita ei nähty. Parhaimmat tilaisuudet syntyivät muutamasta vapaapotkusta, mutta sihti ei ollut aivan kohdallaan. SiUn tilanteet syntyivät nopeista vastaiskuista, mutta hyökkäykset liputettiin poikkeuksetta paitsioiksi. Vastaavasti toiseen suuntaan pelattaessa lippu ei tahtonut nousta millään.

Valkopaidat saivat tärkeän avausmaalin 16. minuutilla. Voikkaalaispuolustaja joutui rikkomaan oikealla laidalla lähellä kulmalippua, ja SiU sai vapaapotkun. Vastustaja ilmeisesti odotteli rauhallisesti pelattua tilannetta, mutta sellaista ei jääty näpertelemään. Tuukka Leppänen näki loistavasti takatolpalle hiiviskelleen Tero Tiaisen, ja antoi nopean vapaapotkun suoraan kohti Tiaisen kaalia. Täysin vapaaksi jätetty Tilhi herkutteli pihlajanmarjoilla ja nyökkäsi pallon takanurkkaan.

Maali vapautti vieraiden peliä, ja hetkeä myöhemmin Juho Jylhä pudotti pallon rangaistusalueen rajalle Jukka Valkeapäälle. Laukaisupaikka löytyi hyvin hollille, mutta laaki oli vainaa jo lähtiessään suuntautuen Voikkaan takametsiin.

Muutama minuutti myöhemmin saatiin vähän esimakua tulevasta. SiUn vapaapotkun jälkeen Paajanen tykitti parista kympistä ilkeän laakapallon, joka otti inhottavan pompun juuri ennen maalivahti Mika Niilo-Rämän käsiä. Pallo kimposi maalin eteen, mutta Niilo-Rämä ehätti paikkaamaan pudotuksen liukumalla pallon sivurajasta yli.

25. minuutilla nähtiin todella omituinen episodi. Ensin Voikkaa sai hieman kevyesti vihelletyn vapaapotkun reilusta 20 metristä. Maalivahti Tero Nurmi haki yläkulmaan suuntautuneen laukauksen erinomaisesti, ja lähti avaamaan peliä. Nurmi heitti pallon käsistään rangaistusalueen ulkopuolelle ja potkaisi pallon lentoradalleen. Avustava erotuomari päätti kuitenkin että tilanteessa tapahtui Nurmen käsivirhe, ja VoPpK sai vapaapotkun rangaistusalueen rajalta. Pallon paikkakin siirtyi keskelle parhaaseen laukaisusektoriin, vaikka väitetty rike tapahtui parisen metriä sivummalla. SiUn onneksi Voikkaalaiset ilmeisesti luulivat tilannetta epäsuoraksi vapaapotkuksi vaikka käsi ei ollutkaan ylhäällä, ja laukaus pienestä siirrosta suuntautui taivaan tuuliin.

29. minuutilla tapahtui jotain odottamatonta. SiU sai vapaapotkun jälkeen rajaheiton, minkä J.Valkeapää pudotti taakse tilanteeseen hyvin nousseelle Paajaselle. Aina arvaamaton Jepes latasi pallon viileän nöyryyttävästi vasempaan alakulmaan. Hämmentävä osuma oli Jepekselle ensimmäinen maali 3-divisioonassa kuuteen vuoteen, päättäen siten todella pitkän kuivan kauden.

Välittömästi maalin jälkeen SiU tuhlasi kaksi tuhannen taalan tilaisuutta. Eetu Siitonen vapautti loistavalla pystysyötöllä Jukka Valkeapään läpiajoon. Tilanteeseen nousi vahvasti myös Tuukka Leppänen, ja SiU pääsi siten kahdella nollaa vastaan hyökkäykseen. Tilanne päättyi Leppäsen laukaukseen, ja Niilo-Rämän torjuntaan. Tilanne kuitenkin jatkui pallon päädyttyä laitaan Simo Valkeapäälle. Nopea keskitys löysi maalilta kolmessa metrissä vapaana olleen Jylhän, jonka ohjauksen lähietäisyydeltä Niilo-Rämä onnistui juuri ja juuri torjumaan. Voikkaa heitti purkupallosta nopean avauksen, ja mustapaitainen kärkimies olikin irti välittömästi. Tilanne haiskahti sen verran paitsiolta että avustava erotuomarikin nykäisi lippua ylös, mutta laski sen kuitenkin välittömästi alas. Vaikka tilanne päättyi ohilaukaukseen, niin tunteet kuumenivat simpeleläisleirissä aiheesta. Vaikka tilanne ei paitsio olisi ollutkaan, niin lipun edestakaisin heiluttaminen tällaisissa tilanteissa aiheuttaa vierasjoukkueessa väkisinkin kotiinpäin vetämisen tunnetta.

Vierailijoiden ote kuitenkin säilyi vahvana, ja seuraavan kerran pallo oli isäntien verkossa 36. minuutilla. Juho Jylhä nousi vahvasti vasemmalta laidalta, ja suojasi palloa tuurilla ja taidolla. Jylhä huomasi takaa vauhdilla nousseen Antti Rantasen, ja tarjoili namupassin takaviistoon. Rantanen sijoitti pallon alle kymmenestä metristä tarkasti takakulmaan.

SiUn hieno avausjakso täydentyi kolme minuuttia ennen taukoa. Tero Tiaisen pystysyöttö päästi keskeltä täysin pitelemättömäksi äityneen Jylhän läpiajoon. Mukaan tilanteeseen ehätti myös Leppänen, joka sai nautiskella Jylhän syötön maalin edestä tyhjään maaliin. Joukkueenjohtajan syke oli aivan sekaisin 4-0 taukojohdosta.

Toinen puoliaika oli jälleen klassikkoa. SiUn peli ei tauon jälkeen reilussa johtoasemassa auennut lainkaan, ja kotijoukkue sai otteen pelitapahtumista. Muutaman alkuhässäkän SiU vielä selvitti, mutta 59. minuutilla ilmassa roikkunut kavennus syntyi. Voikkaa keskitti vasemmalta, ja Marko Niilo-Rämä kuoletti pallon alas ja sijoitti murkulan pilkun kohdalta alakulmaan. Ilmassa oli sen verran voimakas paitsion käry, että Tero Nurmi purnasi itselleen varoituksen.

Välittömästi maalin jälkeen voikkaalaispeluri karkasi vasemmalta puolittaiseen läpiajoon, mutta Nurmi pelasti tilanteen kaappamalla pallon hyppysiinsä. Myös seuraavan hyökkäyksen jälkeen Simpeleen maalilla oli vahvaa hässäkkää, mutta Paajanen ja Nurmi selvittivät tilanteen.

67. minuutilla pallo pyöri jälleen SiU-maalin edustalla, mutta tällä kertaa Eetu Siitonen esti takatolpalta maalin synnyn. Pallo eli vielä hetken, mutta Jukka Valkeapään purkupallo laukaisi tilanteen.

Vajaa 20 minuuttia ennen loppua Voikkaa sai seuraavan tilaisuuden. Nopean vastaiskun jälkeen pallo tarjoiltiin takaviistoon, mutta sihti oli kateissa ja laukaus sujahti taivaan tuuliin.

Pelin lähestyttyä loppuaan alkoi isäntien puhti hiipua, ja tilanteita syntyi myös toiseen päähän. 82. minuutilla Jylhä karkasi läpiajoon, mutta Niilo-Rämä torjui jalallaan Jylhän laukauksen. Irtopallon sai Tiainen, joka keskitti nopeasti takaisin maalille. Jylhä pääsi puskemaan voimalla viidestä metristä, mutta isäntien paras pelaaja Niilo-Rämä nyrkkeili pallon keskeltä yli. Muutama sentti sivummalle, ja pallo olisi sujahtanut vastustamattomasti maaliin.

Viisi minuuttia ennen loppua saatiin vihdoin lopullinen niitti arkkuun. Nurmen pitkä avaus pomppasi isäntien puolustajan yli, ja Jylhä oli jälleen läpiajossa. Enää Jylhä ei paikkaansa tuhlannut, vaan sijoitti varmasti takakulmaan 5-1 loppulukemat.

Peli oli selvä, mutta vielä nähtiin järkyttävä episodi. Nurmi tuli rangaistusalueen rajalle vastaan korkeaa keskityspalloa, ja koppasi murikan syliinsä. Avustavan erotuomarin lippu heilahti jälleen pystyyn, koska Nurmen väitettiin ottaneen pallon ulkopuolelta syliinsä. Peliä ei katkaistu, ja Voikkaa yritti nopealla kärkipotkulla laittaa pallon sisään. Laukaus meni kuitenkin ohi. Jostain ihmeen syystä peli kuitenkin katkaistiin ja pallo toimitettiin tuomarin toimesta takaisin laukaisupaikkaan ja Voikkaa sai yrittää uudestaan. Aivan käsittämätöntä toimintaa, ja tunteet kävivät aiheestakin kuumana. Legendaarisimman kommentin heitti kuitenkin avustava erotuomari, joka totesi vaihtoon tulleelle SiUn pelaajalle: "Pidä vittu nyt se turpas kiinni". Noh, mitäpä pienistä, paunat kotiin ja kahville.

OTTELUN MAALIT:

16min. 0-1 Tero Tiainen (Tuukka Leppänen)
29min. 0-2 Tommi Paajanen (Jukka Valkeapää)
36min. 0-3 Antti Rantanen (Juho Jylhä)
42min. 0-4 Tuukka Leppänen (Juho Jylhä)
59min. 1-4 Marko Niilo-Rämä
85min. 1-5 Juho Jylhä (Tero Nurmi)

SIUN VAROITUKSET:
59min. Tero Nurmi
65min. Tuukka Leppänen


KOKOONPANO:

Nurmi

Vehkamaa - Paajanen - Siitonen - R-M. Rinkinen

S.Valkeapää - Tiainen - J.Valkeapää - Rantanen

Leppänen - Jylhä


VAIHDOT:
75min. S.Valkeapää > Kojo
87min. J.Valkeapää > Vaikkinen
PENKILLE JÄI:
Tauriainen, Malinen, Toivanen


.