| 18.8.
2005 Pimeyden hetket jälleen SiUn kohtalona SiUlta odotettiin vihdoin kunnollista kampoihin laittoa STPS:ää vastaan, mutta edellisen kohtaamisen tapaan 10 minuutin musta hetki sotki SiUn suunnitelmat. STPS latoi 31. ja 42. minuutin välillä kolme maalia ja peli oli periaatteessa selvä. SiU aloitti odotusten mukaan tutuksi tulleella ryhmityksellä, ja ensimmäinen puolituntinen olikin tasaista vääntöä. SiUn paikat rakentuivat pääasiassa laidalla hyvään pelivireeseen päässeen Antti Rantasen kautta, mutta viimeistely maalisuulla ontui. Ottelun juonikuvio alkoi kuitenkin kääntyä puolen tunnin pelin jälkeen. Ensin Juuso Kautonen antoi pahan taakse kiertävän kulmapotkun, joka painui yllättäen suoraan takanurkkaan maalivahti Tero Nurmen käsien kautta. Heti seuraavalla minuutilla Ville Saajanlehto unohtui kahteen metrin täysin vapaaksi, ja STPS:n paras maalintekijä sai rauhassa nyökätä Kautosen keskityksen verkkoon. Savonlinna hallitsi pelitapahtumia avausjakson lopun, ja lisää kylmää vettä tuli niskaan paitsi taivaalta, myös juuri ennen taukoa. Kautonen antoi jälleen pahan kulmapotkun takatolpalle, missä pallo jäi pyörimään ruuhkaan. Kärkkäimpänä tilanteessa oli Antti Pulkkinen joka tyrkkäsi murkulan verkkoon. Siten tauolle jouduttiin tukalassa 0-3 tappioasemassa. Toiselle jaksolle SiU sai hieman lisäryhtiä, mutta maalitilanteita ei pystytty hyödyntämään. Peliä oli pakko nostaa loppua kohden, ja se poiki myös vieraille muutamia läpiajonpoikasia. Niistä kuitenkin selvittiin sekä tuurilla että taidolla. Kavennusmaali saatiin vihdoin aikaiseksi 75.minuutilla. SiU sai rajaheiton, jonka Juho Jylhä jatkoi Tero Tiaiselle rangaistusalueen rajalle. Tiainen laukoi pallon tarkasti maaliin, ja yleisö odotteli loppukiriä. Sitä ei kuitenkaan nähty. Jo seuraavalla minuutilla SiU purki pallon huonosti keskeen, ja Lauri Karjalainen pääsi lataamaan parista kympistä 4-1 loppunumerot. Maalista sokaistunut SiU menetti heti aloituksen jälkeen pallon ja STPS pääsi 4 vs 1 hyökkäykseen, mutta kotijoukkueen onneksi turhaa nöyryytystä ei päässyt enää tapahtumaan. Tappiosta huolimatta SiUn peliesitys oli kohtuullinen. Savonlinnan pelityyli ei vain tunnu sopivan SiUn pelitapaan. Lisäksi huippusuoritukset puuttuivat tällä kertaa ja keskialueen viisaan taktisesti pelannut STPS vei pisteet. Pelit kuitenkin jatkuvat, kun SiU matkustaa jo lauantaina Voikkaalle, missä vastaan asettuu Hiirolan Hakalle vierastappion kärsinyt VoPpK. OTTELUN MAALIT: 31min. 0-1 Juuso Kautonen 32min. 0-2 Ville Saajanlehto 42min. 0-3 Antti Pulkkinen 75min. 1-3 Tero Tiainen (Juho Jylhä) 76min. 1-4 Lauri Karjalainen SIUN VAROITUKSET: 59min. Tommi Paajanen KOKOONPANO: Nurmi Vehkamaa - K.Rinkinen - Siitonen - Paajanen Kojo - Tiainen - J.Valkeapää - Rantanen Jylhä - Leppänen VAIHDOT: Ei vaihtoja PENKILLE JÄI: Tauriainen, Malinen, Terävä, R-M. Rinkinen, Toivanen, Vaikkinen, Kilpeläinen |
| . |