22.6. 2005
Ei oikein sytytty

SiUlta odotettiin vahvaa esitystä, kun FC KooTeePeen reservit saapuivat Simpeleleelle. Kotijoukkue ei kuitenkaan saanut aivan viimeistä puristusta itsestään pihalle, ja vierailija rankaisi SiUn virheistä kovalla kädellä.

Kokoonpano oli jälleen kerran tutussa kuosissaan, eikä poissaolijoita ollut. Voikkaa-otteluun oli tehty ainoastaan kaksi muutosta. Kalle Rinkinen palasi toppariksi Tommi Paajasen siirtyessä laitaan, ja Marko Kojo palasi avaukseen keskikentän oikealle laidalle.

Kamppailun alku oli melko väritöntä pelailua, ja etenkin kotijoukkueen otteita leimasi jonkinlainen aneemisuus. Omissa helisikin siten jo vartin kohdalla. Paitsiolinja petti pahasti, ja Ville Piispa sai rauhassa viimeistellä rangaistusalueelta vieraiden johto-osuman.

Alle vartti eteenpäin ja taas kolisi. SiU siirteli palloa hieman ylimielisesti omassa päässä, ja vieraiden sähäkkä hyökkääjä Joni Ruuskanen haisteli tilanteen loistavasti. Ruuskanen katkaisi Eetu Siitosen syötön, ja karkasi läpiajoon. Liigaringissä harjoittelu näkyi, ja Ruuskanen sijoitti pallon varmasti maaliin.

Maalin jälkeen SiU kuitenkin heräsi, ja painopiste siirtyi kotkalaismaalille. Reilu viisi minuuttia edellisestä ja numerot kaventuivat. Tuukka Leppänen heitti rajaheiton, KooTeePeen puolustuksen purku ei onnistunut, ja pallo päätyi taakse Antti Rantaselle. Rantanen ei epäröinyt vaan latasi ruuhkan takaa pallon komeasti vasempaan yläkulmaan.

Välittömästi maalin jälkeen nähtiin ikävä episodi josta muodostui lopulta ottelun käännekohta. Erinomaisen ottelun pelannut Rantanen nousi vasemmalta laidalta ja keskitti maalille. Juho Jylhä ei saanut kuin hieman jalkaa väliin, mutta kaukaa takaa tuli tilanteeseen Marko Kojo joka latasi pallon verkkoon. Jostain uskomattomasta syystä maali kuitenkin liputettiin paitsioksi. Sitä se ei kuitenkaan voinut missään nimessä olla, sen verran reilusti taustalta SiUn miehet tilanteeseen tulivat. Tämän totesi myös puolueeton lehtimies Rippe Riikonen, joka sattui olemaan juuri parahultaisesti linjalla. Siten kotijoukkue joutui tauolle maalin tappioasemassa tasatuloksen sijaan.

SiU ei tauollakaan toipunut oikeusmurhasta, ja välittömästi toisen puoliajan alussa tuli todella paha lisäniitti niskaan. Jake Paananen karkasi läpiajoon ja pamautti vieraat 3-1 johtoon ennenkuin SiU oli päässyt oikeastaan edes kentälle.

Henkisesti lamaantunut SiU sai edelleen lisämyllyä 63. minuutilla, kun Ruuskanen jatkoi vakuuttavaa työskentelyään iskemällä illan toisen osumansa ja vieraat 4-1 johtoon.

Pieni toivonkipinä syttyi vielä vartti ennen loppua. Jylhä nosti alakerran pitkän syötön rangaistusalueelle, missä Tuukka Leppänen ehätti palloon juuri ennen vieraiden maalivahtia. Hallitusti sivuun ja munkki tyhjään börsään.

Lopussa SiU haki vimmatusti lisäosumia, ja jälleen kerran se kostautui. KooTeePee pääsi karkaamaan 3vs1-hyökkäykseen, ja Mika Ahola tuikkasi lopulta 2-5 loppulukemat.

Vaikka SiUn otteista puuttuikin viimeinen terävyys, on kehuja suunnattava myös vieraiden suuntaan. Nopeista ja teknisistä hyökkääjistä etenkin Ruuskanen oli mahdoton pideltävä, ja selvästi kentän paras pelaaja. Myös vieraiden nuori topparikaksikko pelasi eleettömän varmasti. Kotijoukkueen onnistujiin lukeutui jälleen kerran laidalla viilettänyt Antti Rantanen.

OTTELUN MAALIT:
15min. 0-1 Ville Piispa
28min. 0-2 Joni Ruuskanen
34min. 1-2 Antti Rantanen (Tommi Paajanen)
46min. 1-3 Jake Paananen
63min. 1-4 Joni Ruuskanen
77min. 2-4 Tuukka Leppänen (Juho Jylhä)
89min. 2-5 Mika Ahola

SIUN VAROITUKSET:
Ei varoituksia



KOKOONPANO:

Nurmi

Vehkamaa - K.Rinkinen - Siitonen - Paajanen

Kojo - Tiainen - J.Valkeapää - Rantanen

Jylhä - Leppänen


VAIHDOT:
78min. J.Valkeapää > Vaikkinen
83min. Jylhä > Kilpeläinen

PENKILLE JÄI:
Toivanen, Tauriainen, Terävä, Malinen, R-M. Rinkinen


.