8.8. 2005
Ei paljon jakoja

SiUn ja KTP:n kohtaamisesta Simpeleen Vanhalla Urheilukentällä ei jäänyt paljon jossiteltavaa. Pallo kesti kumuraisella kentällä huomattavasti paremmin taitavan ja teknisen sarjajohtaja hallussa, ja loppulukemiksi kirjattiin lopulta selvät 0-4 lukemat. SiU antoi otteluun lisätasoitusta, kun Jukka Valkeapää ei ehtinyt töistä avauskokoonpanoon, ja Tommi Paajanen oli sivussa pelikiellon vuoksi.

Ottelun avausmaali nähtiin jo 6. minuutilla, kun KTP eteni voimakkaasti päätyyn ja lähetti keskityspallon maalille. Hässäkästä löytyi vapaana Aapo Sjöblom joka pyssytti lähietäisyydeltä vieraat johtoon.

Toista maalia saatiin odotella parisenkymmentä minuuttia. KTP ajoi väkisin rangaistusalueelle, ja pomppiva pallo ajautui Ari Karviselle. SiUn miehet olivat iholla, mutta laiskalla asenteella ja Karvinen pyssytti pallon voimalla verkkkoon.

Juuri ennen taukovihellystä tuli vielä todella paha naula arkkuun, kun Lars-Ove Karlsson iski vieraille jo kolmannen osuman. Avausjakso oli kokonaisuudessaan vierailta äärimmäisen hyvin kontrolloitua peliä, eikä SiU saanut kovinkaan montaa maalipaikkaa.

Toisen puoliajan alku oli simpeleläisittäin hieman pirteämpää, ja kotijoukkue hallitsi hienokseltaan. Maalitilanteet olivat kuitenkin edelleen vähissä, ja ottelu ratkesi lopullisesti 80. minuutilla. Tommi Keveri pyssytti sisäterällä keskiympyrän kaarelta kovan noston yli vastassa ja auringon häikäisyssä olleen maalivahti Tero Nurmen.

Ottelun ratkaisuksi muodostui lopulta KTP:n kovat tahto ja äärimmäisen korkea taitotaso. Aikaisempina vuosina Simpeleellä on vieraillut hieman laiskahkosti esiintynyt ryhmä, mutta tällä kertaa tuli selväksi että KTP jahtaa sarjanousua tosissaan.

OTTELUN MAALIT:

6min. 0-1 Lauri Sjöblom
25min. 0-2 Ari Karvinen
45min. 0-3 Lars-Ove Karlsson
80min. 0-4 Tommi Keveri

SIUN VAROITUKSET:
Ei varoituksia


KOKOONPANO:

Nurmi

Vehkamaa - K.Rinkinen - Siitonen - R-M. Rinkinen

Kojo - Tiainen - Vaikkinen - Rantanen

Leppänen - Jylhä


VAIHDOT:
57min. Vaikkinen > J.Valkeapää
81min. Leppänen > Kilpeläinen
81min. Kojo > Malinen
82min. Jylhä > Terävä
PENKILLE JÄI:
Toivanen, Tauriainen


.