| 28.7.
2005 Maukkaat paunat myös Haminasta SiUn voitot PaSasta ja Heinolasta saivat mukavasti jatkoa Haminassa, kun paikallinen Pallo-Kissat nöyrtyi kotikentällään maalein 4-1. Ottelun ratkaisuksi muodostuivat SiUn vahva avausjakso ja kotijoukkueen Paavo Kurkaan ulosajoon johtanut yksipuoleinen nyrkkeilyottelu 32.minuutilla. SiU sai kamppailuun ensimmäistä kertaa tällä kaudella optimaalisen avauskokoonpanon. Poissa olivat ainoastaan Kari Kontiokorpi, varusmiespalveluksen aloittanut Simo Valkeapää sekä polvensa 2-joukkueen pelissä loukannut Ossi Tauriainen. Sarjatauko ei ollut vienyt SiUn hyvää sykettä, vaan kamppailu alkoi Heinola-pelistä päälle jääneellä sykkeellä. Ensimmäinen tilanne syntyi toisella peliminuutilla, kun Tero Tiaista rikottiin 25 metrissä. Tuukka Leppäsen pommi lähti viuhuvana, mutta niukasti ohi takatolpan. Viidennellä minuutilla Jukka Valkeapään syöttö vapautti Leppäsen vasemmalta laidalta. Maalin edustalle oli unohdettu täysin vapaaksi Juho Jylhä mihin Leppänen tarjoilikin syötön, mutta tuhannen taalan paikan kohtaloksi koitui hieman pomppiva kenttä ja Topi Suntion vastaantulo. Irtopallon HaPK putsasi laitaan, mistä Leppänen yritti vielä roikuttaa takasilmään, mutta Suntio nappasi pallon. Hieman ennen kymmenen minuutin täyttymistä HaPK oli saada läpiajon, kun kumurainen kenttä pomputti palloa Kalle Rinkisen jaloissa. Puolittainen irtiotto päättyi kuitenkin kaukolaukaukseen reilusti ohi maalin. SiUn painostus tuotti vihdoin tulosta 14. minuutilla. Antti Rantanen antoi kulmapotkun leijailevana kolibrina suoraan Tuukka Leppäsen päähän. Leppänen niittasi lintupoloisen ilman estelyjä komeasti maalin kattoon ja vieraat ansaittuun johtoon. Muutama minuutti myöhemmin loukkaantumisesta toipunut Marko Kojo irtosi oikealta laidalta ja pääsi nousemaan rangaistusalueelle. Laukaus hyvästä sektorista suuntautui kuitenkin päin Suntiota. Hamina tuli ottelussa tasoihin harmittavalla tavalla 19.minuutilla. SiU puolusti omassa päässä vasemmalla laidalla hieman pehmeästi ja vihreäpaidat pääsivät keskittämään. Maalivahti Tero Nurmi ja Santtu Vehkamaa lähtivät molemmat tavoittelemaan palloa sillä seurauksella että HaPKin Teemu Pirinen jäi rangaistusalueen rajalle täysin vapaaksi. Sopivasti kovassa vastatuulessa leijaillut pallo tuli suoraan Pirisen ulottuville puolivolleypaikoille. Pirinen haki ilmeisesti kunnon pommia, mutta osumasta tulikin säärisivallus joka painui vastustamattomasti suoraan takakulmaan. SiU ei masentunut takaiskusta, vaan ote pysyi vierailijalla. 20. minuutilla oli syntyä vuoden maali, kun Santtu Vehkamaa laukoi Haminan kulmapotkusta purkaman pallon puolesta kentästä takaisin korkeana kohti maalia. Tuuli ja aurinko olisivat olleet otollisia kunnon kyykytysosumaan, mutta Suntio näki kuin näkikin laukauksen ja poimi pallon ylähirren alta. 22.minuutilla syntyi seuraava tilanne. Nurmi tuli maaliltaan pitkälle vastaan pystysyöttöä, ja vapautti suoraan vastapallosta Kojon irti oikealta laidalta. Kojo keskitti maalille rynnineelle Jylhälle, joka ei saanut aivan täydellistä kosketusta, ja pallo oli liukumassa kohti sivurajaa. Suntio otti kuitenkin ratkaisun avaimet omiin käsiinsä ja heittäytyi suoraan Jylhän jalkoihin vetäen tämän ruohon pintaan. Erotuomari Miko Heiskaselle ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin toimittaa pallo pilkulle. Pallon taakse asettui Tero Tiainen, jonka laukauksen Suntio aavisti oikein, mutta torjui pallon pari metriä eteensä. Tilhi seurasi ahnaasti irtopallon jä tyrkkäsi munkin uuniin. Haminalaispelaajien tunteet alkoivat pikkuhiljaa käydä ylikierroksilla, ja tilanne kärjistyi 32. minuutilla. Tuukka Leppänen ja Paavo Kurkaa ajoivat molemmat puhtaasti ja kovaa purkupalloon Haminan kenttäpuoliskolla. Pallo sinkoutui sivurajasta yli, mutta sitten Kurkaalle tapahtui ns. kanisterin sekoaminen. Nyrkinisku niskan tienoille pudotti Leppäsen ketoon aivan tuomarin silmien alla, mistä seurauksena Kurkaalle ulosajo. Leppänen valitteli päänsärkyä vielä ottelun jälkeenkin, mutta toivon mukaan vakavilta vammoilta säästyttiin. Tämän päivän aivokäyrät ja magneettikuvat kertovat onko Leppäsen kaali kunnossa. Ylivoimalle päästyään SiU sai lisätilaa ja pelaaminen helpottui. Pari minuuttia ulosajon jälkeen syntyi 3-1 johtomaali. Jukka Valkeapää zippasi Kojon läpi oikealta, ja kokenut haminankurittaja rankaisi pallon kylmänviileästi takakulmaan ohi Suntion. 42. minuutilla SiUn mylly jauhoi jälleen komean tilanteen. Valkeapään syöttö irroitti tällä kertaa Tiaisen vasemmalta laidalta. Tiainen tarjoili nousun päätteeksi pallon takaviistoon Leppäselle, joka tykitti riettaasti ja voimalla laakapallon kohti etukulmaa. Suntio venyi kuitenkin maailmanluokan torjuntaan nyrkkiensä kanssa. Jakson lopussa HaPK sai aikaiseksi vaarallisen kulmapotkun, mutta pusku maalin edustalta suuntautui ohi maalin. Heti perään Jylhä vapautti Antti Rantasen läpiajoon, mutta Suntio pelasti jälleen kerran kotijoukkueen torjunnallaan. Siten tauolle siirryttiin mukavissa 1-3 lukemissa. SiU kahden maalin johdossa puoliajalla ilman hädän päivää, ja vastustaja vielä vajaalukuisena. Silloinhan tapahtuu yleensä se odotettu otteen kirpoaminen, ja perkele niinhän se kävi nytkin. Kotijoukkue taas sai kasattua raadellut rivinsä, ja myötätuulen taakse saatuaan toisen puoliajan alku oli vahvasti isäntien hallussa. SiUn onneksi kotijoukkueen tilanteet ajautuivat usein kulmiin, tai päätyivät maalivahti Nurmen ulottuville. Lähimpänä maali oli 49. minuutilla. Tommi Paajanen joutui katkaisemaan isäntien vastaiskun varoituksen arvoisella rikkeellä keskialueella. HaPK nosti vaparin maalille, missä joku vihreäpaita nousi liippaamaan palloa. Tälläkin kertaa murkula painui SiUn onneksi hieman ohi maalin. Paajaselle varoitus oli kauden kolmas, mistä on seurauksena huilivuoro KTP-kamppailussa. 54. minuutilla SiU sai helpotusta puoliajan ensimmäisestä paikastaan. Valkeapään erinomainen syöttö irroitti takaa tulleen Tiaisen täysin vapaaseen läpiajoon. Tiainen ei erehtynyt vaan sijoitti pallon ulkosyrjänököllä alakulmaan ohi vastaan tulleen Suntion. Hamina purnasi tilanteessa paitsiota, mutta Tiainen tuli takamatkalta, eivätkä SiUn paikallaan seisoneet hyökkääjät osallistuneet peliin. Maalin jälkeen Haminan kovin into hyytyi ja peli jäätyi keskialueen painiksi ja neppailuksi. Samalla lisääntyivät myös rikkeet ja erotuomari Heiskanen joutui puuttumaan peliin yhä useammin. Seuraava maalipaikka syntyikin vasta 65. minuutilla, ja luonnollisesti vapaapotkusta. Tulisen kutinsa vihdoin hollille löytänyt Leppänen tykitti armotta 25 metristä, mutta jälleen kerran Suntio torjui loistavasti alakulmasta. 71. minuutilla HaPK pääsi puskemaan vapaapotkusta, mutta taas kerran ohi. SiU avasi nopeasti, ja Rantanen pelasi pallon Leppäselle 25 metriin. Leppänen mietti hetken ja täräytti ihan mahottoman pommin 16,8 senttiä ohi oikean yläkulman. Peli olikin siitä legendaarinen että Leppäsen jokainen laukaus ottelussa oli todella lähellä maalia, eikä palloa haettu moukarihäkistä kertaakaan. Ottelun loppua kohden SiUn ote pelistä alkoi kirvota ja harhasyöttöjä sekä huolimattomuusvirheitä alkoi olla häiriöksi asti. Kymmenisen minuuttia ennen loppua pallo pyöri pitkään ja hartaasti hässäkässä SiUn maalilla, mutta lopulta pakki Paajanen putsasi pallon hevonkuuseen. 85. minuutilla Eetu Siitonen pelasi tilanteen löysästi, ja HaPK pääsi riistämään pallon ja nousemaan päädystä maalille. Kalle Rinkinen kuitenkin pelasti tilanteen liukumalla pallon päädystä yli. HaPKin kulma meni pitkäksi, jota seurasi nopeasti uusi keskitys toiselta puolelta. Pusku vitosen rajalta tippui kuitenkin roikkuna maalin katolle. Lopussa SiU sai vielä vapaapotkun vasemmalta. Rinkinen hyppäsi Suntion käsiä korkeammalle, mutta puski ohi maalin. Samalla kylkeen napsahti myöhässä myös Suntio itse. Jostain kumman syystä Rinkisen katsottiin rikkoneen maalivahtia, vaikkei siinä mitään ollut. SiU saalisti siis kauden kolmannen voittonsa, ja vielä peräkkäin. PaSaan on matkaa nyt 9 pistettä, ja myös keskikasti on taas aavistuksen lähempänä. Erinomaisesti esiintyneen SiUn näkyvimmät pelaajat ottelussa olivat keskikentän kaksikko Tiainen-Valkeapää, sekä hyökkäyskaksikko Jylhä-Leppänen. Pelit jatkuvat ensi keskiviikkona kotiottelulla KTP:ta vastaan. Ottelu pelataan keskuskentän remontin myöhästymisen vuoksi Vanhalla Urheilukentällä klo 18.30 alkaen. OTTELUN MAALIT: 14min. 0-1 Tuukka Leppänen (Antti Rantanen) 19min. 1-1 Teemu Pirinen 23min. 1-2 Tero Tiainen 34min. 1-3 Marko Kojo (Jukka Valkeapää) 54min. 1-4 Tero Tiainen (Jukka Valkeapää) SiUn VAROITUKSET: 49min. Paajanen 70min. Tiainen 73min. Kojo KOKOONPANO: Nurmi Vehkamaa - K.Rinkinen - Siitonen - Paajanen Kojo - Tiainen - J.Valkeapää - Rantanen Jylhä - Leppänen VAIHDOT: 70min. J.Valkeapää > Vaikkinen 77min. Leppänen > Kilpeläinen PENKILLE JÄI: Toivanen, Terävä, Malinen, R-M.Rinkinen |
| . |