| 20.6.
2005 Pohjekuninkaan paluu Tiistai-iltana SiU saa tutun vieraan kun PEPO saapuu Lappeenrannasta kylään. Illan ottelussa huomio kiinnittyy kuitenkin Juvosen Masaan ja valtaviin pohkeisiin, joista jokainen SiUn nykypeluri on ikuisesti katkera. Viime kauden pohjekuningas palannee Simpeleen mädisonille ensimmäistä kertaa sitten viime kauden, jos vaan on kokoonpanossa. Toivottavasti on, Masa on hyvä jätkä. SiU joutuu otteluun ilman muutamia avainpelaajiaan, ja joukkoja luotsaa Jukka Valkeapään poissaollessa raivokkaasti karjuen Seppo Vento. SiUn riveissä huomio kiinnittyy luonnollisesti Kari Kontiokorpeen, joka peri pohjekuninkaan tittelin Juvoselta. Tosin huhun mukaan Kontiokorvelta olisi kanisteri seonnut, joten tuollaisen pelaajan peluuttaminen voi olla urheiluetiikan vastaista. PEPO on nuorentunut viime kaudesta melkoisesti, ja pelit ovat menneet hieman vaihtelevasti. SiU:lla on sentään ollut peleissä tietty linja, turpaan vaan ja huolella. On myös mielenkiintoista nähdä jokohan joku onnistuu maalinteossa, vai viekö Maksi torven yhdellä täysosumalla. Kävi pelissä miten tahansa, on joukkue määrätty keskiviikkoaamuksi rangaistustalkoisiin. Sepeliä kannetaan mäkeen kuolemaa uhmaten. VARMUUDELLA POISSA KOKOONPANOSTA: Jukka Valkeapää (lomamatka) Mikko Toivanen (käsivamma) Rami-Matti Rinkinen (polvi) Antti Terävä (polvi) Tommi Paajanen (työeste) EDELLISET KOHTAAMISET: 23.7.2002 SiU-PEPO 1-5 31.8.2002 PEPO-SiU 5-1 5.4.2003 PEPO-SiU 3-0 (h.ott.) 6.6.2003 PEPO-SiU 5-2 2.9.2003 SiU-PEPO 0-5 3.4.2004 PEPO-SiU 6-0(h.ott.) 15.5.2004 PEPO-SiU 10-0 1.8.2004 SiU-PEPO 4-4 12.3.2005 PEPO-SiU 3-1 (h.ott.) |
| . |